Reissu Ruoti mukana Jääkiekon MM-kotikisoissa keväällä 2022

Toukokuussa 2022 Suomessa järjestetään vuoden suurin urheilujuhla: Miesten Jääkiekon MM-kisat. Kisat pelataan Helsingissä ja Tampereella. Urheilukisojen merkitys matkailu-, urheilu- ja elämystapahtumana on valtava, varsinkin kun koko maa ja kansainvälinenkin matkailukenttä on nousemassa takaisin eloon koronan tuskasta.

Reissu Ruoti kyyditsee laadukkaalla kalustollaan

Järjestelyt ovat vastuulliselle kisaorganisaatiolle Suomen Jääkiekkoliitolle suuri ponnistus. Mukana yhteisissä talkoissa on myös Reissu Ruoti, joka vastaa turnaukseen osallistuvien 16 maajoukkueen kuljetuksista turnauksen ajan ja on myös vahvasti mukana muissakin tarvittavissa kuljetuspalveluissa turnauksen aikana.

Kisojen apulaispääsihteeri Jaakko Luumi: ”Paikallinen palveluntoimittaja Reissu Ruoti on ollut Leijonien luotettava kuljetuskumppani useita vuosia. Neuvottelut talven aikana MM-turnauksen kuljetuskokonaisuudesta sujuivat jouhevasti eteenpäin ja Ruotin tarjoama laadukas paketti käytettävän kaluston ja modernien taustajärjestelmien osalta vakuuttivat kisajärjestäjät. Yhteistä työtä on paljon tehtävänä laadukkaan turnauskuljetuksen läpi viemiseksi, mutta aiemmat kokemuksemme toimivasta yhteistyöstä Ruotin kanssa luovat hyvän pohjan tulevalle.”

”Yrityksellemme on aina ollut arvokasta toimia mukana urheilutapahtumissa ja olemme todella ylpeitä ollessamme mukana vuoden 2022 Suomen suurimmassa tapahtumassa. Kuljetuspalveluita erityisesti Leijonille on kehitetty ja viety yhdessä eteenpäin Suomen Jääkiekkoliiton kanssa viimeisten vuosien aikana. Tuoreessa muistissa ovat vielä edelliset arvokisat, kun olimme toteuttamassa Naisten Jääkiekon MM-kisojen kuljetuksia Espoossa keväällä 2019. Se oli mahtava tapahtuma, josta nyt haetaan opit ja kopit, jotka jalostuvat ensi kevääseen.” kertoo Reissu Ruotin myyntipäällikkö Veli-Pekka Haikkola.

Kisojen ympärille tulemme rakentamaan omille nykyisille ja uusille asiakkaillemme korkeatasoisia elämyspaketteja yhteistyökumppaneidemme kanssa. Näitä suunnitelmia tulemme avaamaan lisää lähiaikoina, seuraa siis viestintäämme.

Turnaus käynnistyy 13. toukokuuta 2022 ja finaalit pelataan Tampereella sunnuntaina 29.5.2022.